30.12.2010

ulkoasupäivitystä

Silmiin sattuu. ;_; Tein koko illan helvetin monta eri vaihtoehtoa blogin ulkoasupäivitystä varten, mutta päädyin kuitenkin julkaisemaan keskeneräisen ylätunnistekuvan. Tehty kokonaan GIMPillä ja voitte vain uskoa miten monta hermosolua uhrasin jo pelkästään odotellessani ohjelman avautumista... 8D

Tänään näytin tältä:


Virrrrrrnu~
Kuvan vaatteista osaan kertoa ainoastaan, että housut on ostettu Turun Cybershopista ja sukat Seppälästä. Paita on peräisin tätini miehen sukulaiselta ja on ainakin yli 20 vuotta vanha. Tuntuu pidetyltä ja onkin siksi ihanan rento päällä. Omistan tuollaisia kaksi, toinen on enemmän vaaleanpunasävyinen (eli kuvan paidan pitäisi olla turkoosimpi, mutta valaistus ei ollut paras mahdollinen.)


Kuvaa päivän meikistä. :>

Pohjana Lumene Eyeshadow Primer + mineraalipuuteria
Rimmel London-merkkistä mustaa luomiväriä
Rajaus Oriflame Beauty Eyeliner Stylo black
Ripsiväri Maybelline Creat Lash Mascara


―――


By love,
nobu






28.12.2010

money, sweet money

Helouuu :3

Tänään oli hyvä päivä. Kävin tätini kanssa kaupungilla (asun siis Joensuun alueella, en varsinaisesti itse kaupungissa) ja siellä tuli vietettyä kevyesti koko päivä. Rahat sai kyytiä, mutta oon kyllä tyytyväinen ostoksiini. 


Iloinen läjä. 8)
Punamusta huppari Seppälä
The Grudge I & II ☆ Antikvariaatti Kirjava Satama
Piiruslehtiö Tokmanni
NANA vol. 16 Citymarket
Ouran High School Host Club vol. 1 Fantasiapelit
Mineraalipuuteri Sokos
Beige silmämeikkikynä Tokmanni



Silmämeikin pohjustusvoide Sokos

Ajattelin aloittaa meikkaamisen uudelleen, ja tällä kertaa hieman panostaa siihen. Ensimmäisenä ostoslistallani oli "mömmö joka pitää silmämeikin paikallaan". Niinpä suunnistin Sokokselle ja ystävällinen myyjä suositteli tätä tuotetta. En ole vielä kokeillut, mutta aine vaikutti ihan hyvältä... tai en tiedä, en ole koskaan käyttänyt moisia... 8D


Tässä hieman parempaa kuvaa siitä hupparista. Se on todella mukava päällä ja hupussa olevan "karvan" ansiosta suojaa kylmältä. ;u; Huomatkaa myös loistava muotoilu, näyttää päällä aivan perunasäkiltä, kiitos koon XL!


―――

PS. Katsoin muuten viime yönä Toy Story 3:n. Itkin silmät päästäni kolme kertaa, se oli liian ihana... ;_; Ehdottomasti suosikkipiirroselokuvani, suosittelen kaikkia kolmea osaa. c:


By love,
nobu




27.12.2010

dun dun duun

... otsikko, ehehe.

Iltaa vain. Ah mikä häpeä huomata että edellisestä merkinnästä on jotain... kuukausi. D: Ikuinen ongelmani tuntuu olevan jutunjuuren puute. Mua kiinnostais kauheesti tehä juttua vaikka siitä miten laitan hiukset tai meme asioista jotka on mulle tärkeitä. Ei vaan saa aikaseks. Toisekseen mua huolettaa se että lukeeko tätä blogia kukaan. Kirjoittelen tätä lähinnä omaks ilokseni, mutta kyllä se ajatus käy varmaan jokaisen bloggaajan mielessä edes kerran, vai mitä?

Noh, lätinät sikseen. Voisin tähän väliin laittaa vaikka kuvamateriaalia joululomasta. \ouo/


 

Vaniljatuoksukynttilä, ostettu Joensuun Citymarketista. Aivan ihana ;_; Tuoksu on mukavan mieto ja raikas. Oon jo pitkään kaivannu huoneeseeni jotain tunnelmantuojaa ja tää sopii tänne kuin nyrkki naamaan. 8D


En oo pahemmin ulkoillu näillä pakkasilla (mikä on sinänsä hassua, koska rakastan talvea), joten ajattelin tuossa yksi ilta käydä ikuistamassa edes yhden kuvan talvisesta taivaasta ja lumisista puista. Luonto on aivan uskomattoman kaunis tähän aikaan vuodesta, mutta aurinko laskee niin nopeasti enkä ehdi edes herätä ennen pimeän tuloa... Yes, I'm just joking.


Jostain syystä kuvahostaajani Photobucket ei suostu lataamaan enempää kuvia, joten en viitsi sitten enää kolmatta kertaa yrittää. Nauttikaa tästä yhdestä jouluaiheisesta kuvasta. 
Joulu on suosikkijuhlani ja sen odottaminen on ihanaa. Tänä vuonna joulufiilis tuli kyllä vasta aatonaattona, kun koristelimme porukalla kuusta kotosalla. 



By love,
nobu