6.8.2011

Eesti (On my mind)

Hyvää iltaa ja siinä samalla lauantaitakin! ♥ Anteeksi että petin luottamuksenne enkä tehnytkään lupaamaani raporttia torstaina Tallinnan reissusta. Sanotaan syyksi vaikka että sitä ei koskaan tiedä milloin kriisi iskee. No, joka tapauksessa!

Stoori ei ole kovinkaan ihmeellinen. Lähdettiin iskän kanssa siis su-ma -välisenä yönä puolen yön aikoihin linja-autolla kohti Helsinkiä. Rakastan yömatkailua, linja-autossa on ihana nukkua. ;_; Matkan aikana pidettiin muutama tauko ja matka Helsinkiin kesti yhteenä n. 9 tuntia. Suunnilleen kymmenen aikoihin päästiin laivaan ja matka minirapakon taakse oli valmis alkamaan. Olin nukkunut edellisyönä kaikesta mukavuudesta huolimatta vain parisen tuntia, joten seisoskelu otti enemmän henkisesti kuin fyysisesti voimille. Laivamatka meni kierrellessä, syödessä kylmää paninia ja haaveshoppailtua tax freessä. 

Saavuimme satamaan kahden maissa ja saatuamme itsemme ulos siitä ajelehtivasta sillipurkista, koordinoimme hotellimme sijainnin (joka kävi helposti, Sokos Hotel Viru on nimittäin sen kaupungin korkein hotelli) ja lähdimme jalat puutuneina talsimaan majapaikkaamme. Tuon kilometrin mittaisen matkan aikana iskä yritettiin ryöstää, mutta onneksi hän huomasi sen ja ajoi kiiltävän kaljunsa voimalla säikähtäneen pitkäkyntisen tiehensä. Isi on sankari. ♥

Maanantainen ilta menikin nopeasti kävellessämme vanhassa kaupungissa, joka toimi traditiona sitten myös tiistaina ja keskiviikkoaamuna. Söin tuolla ollessani myös elämäni ensimmäisen kerran sushia! Niin taivaallista... nyt tiedän mikä on parasta ruokaa maailmassa. (´Д`;)/ヽァ・・・ 
Noniin ja nyt pääsenkin sitten reissun parhaaseen osuuteen, eli shoppailulöytöihini! ...no okei, nautin enemmän vanhan kaupungin estetiikasta. Älkää välittäkö kuvissa esiintyvistä kököistä, ne ovat kohtia joita en jaksanut editoinnin jälkeen enää brushailla piiloon... *laiska antiphotoshoppari*

Sinivalkoinen raitapaita 3/4-hihoilla. Tämä ostos kaduttaa vähän kun en ole varma tuleeko tuota paitaa piedettyä miten ahkerasti. Ja kyllä, se on kokoa XL - ihanan löysä, eli juuri sopiva. ;3

Lintukoru jota olen jo jonkin aikaa havitellut. Mielestäni aika nylkyrihinta rautaromusta, mutta... I deal with it.


Kiitos ja ylistys Virolle! Luulin ettei näitä paitoja saa enää mistään. Jos kuva on turhan epätarkka, niin edessä 
lukee Adolf Hitler European Tour 1938-45. Selkäpuolelle on printattu paikat ja kaupungit.

Elämäni ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen kerta, kun ostan näin kallista kosmetiikkaa, mutta eipähän ole aihetta valittaa! Elikkä Chanelin kulmakynä tax free:stä. Jälki on ihanan pehmeää ja luonnollisen näköistä. Sävynä 30 Brun Naturel.

Siinäpä näitä. Pitääkin ottaa tavaksi etten lupaile merkintää seuraavalle päivälle, kohtaus näköjään tulee aina ja varoittamatta kuin puun takaa. 


♥:llä nobu



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti