26.6.2012

Juhannusseikkailu

 Morjensta pöytään! Ajattelin tässä unettoman illan ratoksi kirjoittaa pienen koosteen mun juhannuksesta. Kuvien laatu on iPod Touchin tasoa enkä ole tehnyt niille mitään tavanomaista muokkausta, kuten reunojen pyöristystä, joten näillä mennään. Huomautan vielä mahdollisista muistivirheistä mm. sään suhteen, saa tulla sanomaan jos muistan väärin. :-D

22.6 - Perjantai

Lähdettiin perjantaina iltapäivällä ajamaan ja otettiin päämääräksi Kuopion lähellä sijaitseva Maaninka. Kotipuolessa sää oli aika pilvinen, mutta pohjoista ja iltaa kohden sää selkeni.

 Saavuttiin Maaningalle aika myöhään illalla kun pidettiin pari pitkähköä taukoa ja ajeltiin vähän missä sattui. ABC-asemilla oli aivan järkyttävä ryysis kaikkina päivinä ja kassalla sai tosissaan jonottaa, kahvikin ehti jäähtyä... 

@ Maaningan Kasino, Lavalla Anneli Mattila & V.I.P. ja heidän lisäkseen illalla esiintyi Jarkko Honkanen & Taiga. Tämä juhannus oli varmasti paras minkä olen koskaan viettänyt. Sain olla rakkaan harrastukseni tanssin parissa koko yön ja nauttia hyvästä musiikista. Tutustuin tuona yönä myös erääseen mielenkiintoiseen persoonaan, jonka karisma jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jos satut lukemaan tätä, haluaisin tutustua sinuun paremmin ja otan mielelläni vaikka meseosoitetta ylös. :-)

23.6 - Lauantai
Fresh synttärisankari kello kahden aikoihin. Paahtavan kuumassa autossa ei tullut nukuttua kovin hyvin ja väsymys seurasi mukana koko päivän, kun ajettiin Maaningalta Iisalmen kautta Kajaaniin ja sieltä Jormualle. Päiväunet olisivat olleet enemmän kuin paikallaan, mutta en jostain syystä osaa nukkua päivällä.

Kajaani, kaunis sää ja uimaranta. Käytiin syömässä ABC:lla pizzat ja päätettiin kuluttaa loppuilta asuntoautossa Jormuan lava parkissa. Isä paineli boksiinsa nukkumaan ja minä datasin erittäin hitaalla Mokkulalla. Kiitoksia vielä kaikille ketkä muistivat mua Facebookissa ja muualla. ♥

Toinen illan esiintyjistä, Eija Sinikka.

Tangokuningas Jaska Mäkynen. Aivan mielettömän hyvä ja sympaattinen esiintyjä, kääntyi kesken laulun poseeraamaan mulle kun otin kuvia. :-D


24.6 - Sunnuntai
Kotimatkalla. Pohjois-Karjalaa lähestyttäessä ilma vain huononi ja lopulta satoi vettä. Ehkä taivas itki niitä kyyneleitä, joihin mä en sillä hetkellä pystynyt.

Tässäpä tällainen lyhyt ja ytimekäs kuvapostaus mun juhannuksesta. Reissu oli kaikin puolin onnistunut enkä juuri keksi mitään pahaa sanottavaa, ellei niitä perinteisiä kaljamaistissa olevia keski-ikäisiä setiä ja nuorten miesten perään huutelevia kapakkaruusuja lasketa mukaan.



22.6.2012

Keskikesän taikaa

Ai kauhea, kohta on kesäkuu lusittu enkä ole ottanut ulkona kuin muutaman hassun kuvan! Sadepäivät oon vaan istunut sisällä ja dataillu, mutta pyrkinyt kuitenkin käymään ulkona olemassa edes tunnin. Eilen kävin paikkakunnan Ekokeskuksella etsimässä cosplay-pukuuni vaatteita, mutta edes rekkalavan kokoiselta pöydältä ei löytynyt yksiäkään tarkoitukseen sopivia farkkuja... En jaksa kuitenkaan vielä panikoida, koska tänään on juhannus ja ulkona pitkästä aikaa aivan huippuhyvä sää! Tämä juhannus on mulle siinä mielessä poikkeuksellinen, että vietän sekä jussin ja synttärini isän kanssa. Lähdetään tänään jossain vaiheessa tien päälle, ukko ei tunnu itsekään vielä tietävän minne ollaan menossa, mutta eiköhän se tässä kahden päivän reissulla selviä. :-) Nyt toivotan jokaiselle oikein hyvää ja turvallista juhannusta, nähdään taas! ♥

"Juhannustaikoja naisille: Jos katsot juhannusyönä kaivoon ja näet miehesi siellä, niin hukkunu se on perkele!"

20.6.2012

Kuulumisia ja juttua heinäkuusta


Täällä ollaan, huonovointisena mutta elossa! Rakas ystäväni Hämeenlinnasta tosiaan oli maisemissa viikon verran ja lähti eilen, eikä siis majaillut mun vaan yhteisen kaverimme luona. Oli huippukivaa ja ihanaa nähdä tätä ihmistä ensimmäistä kertaa kasvotusten, vaikkei sitten montaa päivää ehdittykään hengailla yhdessä, sattuneista syistä... Näistä tunteista teen erillisen postauksen. Sen verran paljastan että on vakavasta asiasta kyse enkä ole sen takia oikein pystynyt elämään elämääni entiseen malliin. Se elämä, minkä olen rakentanut, ei enää tunnu ansaitulta. En kuitenkaan halua hukuttaa teitä pohjattoman angstin suohon tässä postauksessa, vaan aion myös iloita, koska varmistin tänään lähtöni Animeconiin! Tämä on meitsille nyt viides con ja aion vihdoinkin aloittaa cosplay-harrastuksen. Hahmoni on varsin yksinkertainen ja sopiva aloittelijalle, mutta koska outfittejä on niin monta erilaista, on päätöksenteko todella vaikeaa. 

Have a nice week, guys!

11.6.2012

Haaste!

Tarkemmat tiedot haasteesta:
Listaa asioista, jotka tuovat hyvää mieltä ja ihan sekalaisessa järjestyksessa. Haasteseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Jälleen kiitos ihanaiselle Karpolle tästä haasteesta! Otan näitä edelleen vastaan oikein mielelläni. :-)

1. Luonto
2. Uuteen ihmiseen tutustuminen
3. Mielenkiintoisen blogin löytäminen
4. Runot ja aforismit
5. Kirpputorit
6. Hyvä ruoka!
7. Rankan liikunnan jälkeinen fiilis
8. Päivän ensimmäinen kahvikupillinen
9. Onnistumisen tunne
10. Hymy tuntemattomalta

Haaste lähtee seuraaville henkilöille:

10.6.2012

Everyday is like Sunday

Ohhoi, nyt on viikonloppu levätty rankan työviikon jälkeen. Pakko myöntää että pelotti ihan perkuleesti maanantaiaamuna kun äiti kuskasi mua ja tavaroita kohti Joensuuta, mutta homma olikin todella rentoa ja huippukivaa! Epäilin taitojani videokuvaajana turhaan ja tein kuulemma hyvää jälkeä, mutta hävettää vieläkin mun amatöörimäiset virheet, kuten vara-akun ja -muistikortin unohtaminen, mutta onneksi pomo ymmärsi ja otti aika kevyesti. :-D Seuraavalla kerralla ei toivottavasti sytytetä ruokaa tuleen mikrossa, haha! Työviikko oli sekä kokemuksen että elämän kannalta opettavainen, kun näin käytännössä että elämä jatkuu vielä eronkin jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa ja niin mä myös teen, jauzaa!


3/4-hihainen paita ★ KappAhl ★ 10,00€
Shortsit ★ H&M ★ (ei tietoa)

Kävin torstaina töiden jälkeen kaupungilla ja ostin heräteostoksena yllä olevan paidan. Mahdoin olla hieman väsynyt tai jotain kun en yleensä ostele mitään "turhaa", mutta eihän tuo nyt niin iso paha ole... Kerrahan tässä eletään. :-) Shortsit sain äidiltä, ovat "hieman" liian isot, mutta tykkään noista leveistä lahkeista.

Lakkasin muuten kynnet tänään ensimmäistä kertaa vuoteen. Laitoin simppelisti valkoisen pohjan ja tein päälle vaaleanpunaisella pystyraitoja. Naureskelen itsekseni oikean käden kynsille, jotka ovat kolmen lakkausyrityksen jälkeen vieläkin ihan kauheaa röpelöä, mutta eiköhän näillä pärjää.

Loppusanoiksi haluan vielä kiittää teitä kaikkia videopostaukseen tulleista kommenteista! ♥ Mulla oli pieni pelko sen julkaisemisen kanssa, että saan paikkakuntalaisilta anonyymisti asiattomia ja ilkeitä kommentteja, mutta se oli onneksi turha pelko. Mutta tosiaan, tällaista lyhyttä ja tiivistettyä tänään. Miepä jatkan sateisen kesäillan viettoa ja keskityn täysillä huomisen odottamiseen, vatsassa on jo se fiilis että huomenna tapahtuu... (・з・)


2.6.2012

Videopostaus


Eilen luvattu videopostaus, enjoy! Tästä tuli yllättävän pitkä löpinävideo, toivottavasti jaksatte katsoa. :-)

1.6.2012

Kesäfiilis

Iloinen asukuva tältä päivältä. c:

Tuntuu epätodelliselta. Ensimmäinen vuosi amiksessa on nyt ohi ja se meni todella nopeasti, mutta nyt kun pysähtyy miettimään niin kyllä siihen on mahtunut paljon. Keskiviikkona alkoi jo hieman kuumottamaan että saanko videokurssin lopputyötä valmiiksi kun seuraavana päivänä oli esittely, mutta hyvinhän se meni. :-D En tässä sen kummemmin rupea stooria vääntämään, vaan toivotan nyt kaikille oikein hyvää kesää ja lomaa niille keillä sitä on! ♥

Postailuun tulee viikon mittainen tauko kun olen ensi viikon kuvaushommissa, mutta julkaisen tulevana viikonloppuna elämäni ensimmäisen videopostauksen. :-)