19.5.2014

En oo tunnoton tai tuskissani, mä oon askeleen edellä ajatuksiani

Tein blogille taas vaihteeksi pieniä taikoja enkä osaa päättää pidänkö aikaansaannoksestani vai en. Vaaleat sävyt olisivat kaikkein helpoimpia käsitellä, mutta olen niin kiintynyt mustan ja kirkkaiden värien comboon etten usko palaavani valkoisen pariin ihan vähään aikaan. Mitä teille muuten kuuluu? Kevät alkaa olemaan jo melko pitkällä eikä toukokuutakaan ole kuin hassut pari viikkoa jäljellä. Itselleni kesä on melko yhdentekevä osa vuodenkiertoa kun en ole mikään helteiden sydänystävä mutta kesätapahtumat kyllä vetävät puoleensa erityisesti tänä vuonna, kun seurustelen menevän ja sosiaalisen persoonan kanssa. Hänen ansiostaan olen uskaltautunut tulemaan ulos kuorestani ja tutustunut asioihin, jotka ovat olleet minulle täysin ventovieraita ja pelottavia, kuten isoissa porukoissa hengaileminen. Erityisen kiitollinen olen niistä ihmisistä joihin olen hänen kauttaan tutustunut ja että he ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Olen silti edelleen hieman arka ja vetäytyvä ja saatan kieltäytyä mahdollisuuksista tavata heitä pelkkänä päähänpistona, mutta kehityn siinä koko ajan. 

Vointini on tässä parin viime viikon aikana mennyt kevyttä alamäkeä ja olen ollut jatkuvassa stressitilassa, koska huoli omasta isästä on suuri. Hänellä on krooninen sairaus, joka oireilee nyt pahemmin kuin koskaan ja on todella vaikeaa nähdä aina niin vahva ja peräänantamaton mies henkisesti että fyysisesti heikoilla, mutta tämän päiväisen puhelun mukaan vointi on hitusen parempi. Hänelle on sairaalassa paikka jos vielä tämä viikko on samanlaista kituuttamista, positiivista sinänsä, mutta pahimpina hetkinä tunnen itse musertuvani tämän taakan alle. Päivittäiset vastoinkäymiset tuntuvat niin ylivoimaisilta ja satutan itseäni tietoisesti ajatuksillani, enkä taaskaan kykene kuittaamaan kaikkea pelkällä järkevällä ajattelulla. Olen kuitenkin varma siitä että nämä ajat ovat muuttuvia, nyt on vain yritettävä pitää päänsä kasassa ja selkä suorana. Ei tämä paska ole minulta aiemminkaan henkeä vienyt, vaikka lähellä on käyty.

7.5.2014

Minä olen tajunnanvirta


Vaikeista pitkittyneistä mielenterveysongelmista seuraava toipumisprosessi on pitkä ja kivinen tie, täynnä holtittomia heittelyjä sähköisestä impulsista ja ärsykkeestä toiseen. 

Ja mitä helvettiä on tuo olevinaan
Tuo jatkuva toipumisprosessi
Koko elämähän on vain prosessi

Kun viikoista tulee jatkumo ilman selkeitä maamerkkejä erottamaan päivät toisistaan, aika ja sen merkitys katoavat. Sairasloma, sairas loma. Hetkistä tulee satunnaisia välähdyksiä alitajuntaan, yksittäisiä sekunnin mittaisia tarinoita ilman alkua ja loppua. Auringonsäteet tuhoavat verkkokalvoni ja piirtävät syvää uraa lattiaan.

Kuka tietää missä minä olen
Ei näy minusta puolikastakaan
Helvettiä on tämä olevinaan
Tämä jatkuva toipumisprosessi

Joskus elintoiminnot pysähtyvät kokonaan määrittämättömiksi ajoiksi. Hermostosta murenee pieniä paloja, jonka seuraukseni keho alkaa pettämään ja ruumiinlämpö sahaa alle ja yli viitearvon. Tuntoaisti ei ole vain fyysinen ominaisuus.