24.1.2016

Sometimes quiet is violent

Aina silloin tällöin käyn täällä tuijottelemassa tyhjää tekstikenttää, odottamassa jotain taivaallista merkkiä mistä kirjoittaa muutama rivi. Elämä riepottelee ja kaikki on hankalaa, mutta selän ja jalan hoito on edistynyt fysioterapiaan ja kipupolille asti. Onneksi edes jotain.

Tunnepuolella ei mitään uutta, sen lisäksi etten ole joulukuun alusta asti tuntenut juuri mitään. Tämä on minulle tuttua, dissosiaatiohäiriöni lievimpiä oireita. Ystävystyminen erään ihmisen kanssa on kuitenkin saanut minussa liikahtamaan jotain inhimillisiä tunteita sen verran että jaksan olla kiinnostunut ja kykenen ajattelemaan muutakin kuin omaa ahdinkoani. Kiinnyn elämässäni jokaiseen ihmiseen omalla tavallaan, tässä tapauksessa kiintymys vastaa sitä luokkaa mitä se on toista parasta ystävääni kohtaan. Totuttuun tilanteeseen on kuitenkin tullut ikävänpuoleisia muutoksia ja se pelottaa minua, mutta uskon kyseessä olevan vain tämän sarkastisen ja hurmaavan persoonan luonteelle ominainen kausi. 

H:lle - mitä ikinä käytkään elämässäsi läpi, tai vaikka et kävisi yhtään mitään, muista että olet minulle rakas. Jos sinulla on huolia tai murheita, voit aina kääntyä minun puoleeni. Ystävyyttä minuun ei tarvitse, sinun sanojasi lainaten, "tryhardata", olen melkein kohtuuttomuuteen asti muuttumaton luonnonvara. Sanon tarvitsevani sinua, mutta en niin epätoivoisista syistä mihin vuosia sitten olen muita ihmisiä tarvinnut. Se on väkivaltaista sanoa, ettei voi elää ilman toista. Se antaa valtavan taakan kannettavaksi ja tekee ihmissuhteesta epätasa-arvoisen. Sinä olet minulle ystävä, ihminen, jolle aion olla kaiken vaivan arvoinen jos kestät hankalan luonteeni. Toivottavasti nähdään taas pian.